4 tärkeintä opetusta terveyden hoidon läntisestä historiasta

1. Ole tieteellisempi (oikeasti, paljon enemmän).

Historiassa väärät selitysmallit sairauksille ovat olleet erityisen katastrofaalisia. Ne pysyivät vallassa, koska tarvetta huolelliselle epäilemiselle ja mittaamiselle (ja muille tieteellisille periaatteille) ei nähty.

Tärkeitä esteitä olivat esimerkiksi huumori- ja miasmateoria sekä filosofia ja uskonto.

Huumoriteoria oli vaikutusvaltainen pitkään noin vuosista -500 (ennen ajanlaskun alkua) alkaen. Uskomus oli, että terveys perustuu veren, keltaisen sapen, liman (flegman) ja mustan sapen (melankolian) tasapainoon. Nesteisiin liitettiin erilaisia ominaisuuksia sen mukaan mitä haluttiin selittää.

• Vasta noin 1300-luvulla haavojen märkimistä pidettiin huonona merkkinä.
• Veren vuodattaminen oli muutama sataa vuotta sitten vielä yleisin kirurginen toimenpide.
• 1700-luvulla paljon erilaisia kasvi- ja eläinperäisiä valmisteita, metalleja ja mineraaleja käytettiin edelleen juuri tietyn nestevaikutuksen aikaansaamiseksi.

Miasmateoria oli yleinen selitys tautiepidemioille, joiden uskottiin johtuvan kuuman ja kostean mädäntymisen seurauksena muodostuvasta pahanhajuisesta ilmasta.

Tartuntojen ehkäisy ei toiminut ja sairaalat levittivät tauteja tehokkaasti. Selviä yhteyksiä ei otettu vakavasti. Semmelweisin (1800-luku, Wien) tapaus on kuuluisa. Hän havaitsi yhteyden ruumiinavaustoiminnan ja synnytysosaston kuolleisuuden välillä, mutta asetettiin ilmeisesti naurunalaiseksi. Selitykset sokaisevat — mikrobithan mahdollistavat tällaisen vaikutuksen välittömästi.

Mutta ennen kaikkea totuuden olisi tässäkin tapauksessa voinut selvittää helposti havainnoimalla. Kliiniseen näyttöön (suoraan havaintoon) perustuva toiminta yleistyi hitaasti.

Suurten sairaaloiden tutkimustoiminta yleistyi 1800-luvulla ja tällä oli suuri vaikutus lääketieteeseen. Tiede alkoi olla ylipäätään merkittävää vasta 1800-luvulla julkisesti rahoitettujen yliopistojen ja tutkimusinstituuttien ansiosta.

Vanhan filosofian ja uskonnon ylivalta luudutti toiminnan pitkiksi ajoiksi kerrallaan.

Ihmisen ruumiin tutkiminen ei ollut hyväksyttyä, joten suuranatomiankin tietämyksessä oli pitkään virheitä. Vasta noin 1500- ja 1600-luvuilta lähtien anatomian tietämys parani ja yhä pienemmät rakenteet tarjosivat uusia selitysmalleja. Sama tapahtui toisesta suunnasta fysiikan ja kemian kehityksen mukana — elimistön toimintaa alettiin kuvaamaan mekaanisesti, hydraulisesti, sähköisesti ja kemiallisesti. Kuitenkin vielä 1700-luvulla elimistön oli arveltu tarvitsevan tieteen ulottumattomissa olevaa “sielua”.

Nykylääketiede ei ole niin tieteellistä kuin se saattaa näyttää. Yksinkertainen esimerkki: Kuinka suuri osuus kaikista potilastapauksista on mukana edes yhdessä hoitokokeessa? Vain ani harva. Tutkimus on yhä irrallista akateemista toimintaa. Tieteellisessä terveydenhuollossa tutkimus olisi integroitu täysin osaksi hoitotyötä — niin että jokainen potilaskokemus lisää automaattisesti lääketieteellistä tietämystä.

2. Tee laajempaa yhteistyötä (oikeasti, paljon enemmän).

Hoidossa millään muulla kuin sen terveyshyödyllä ei ole merkitystä. Tämä on yksinkertaista. Ei tekijällä ja tämän koulutuksilla, eikä uutuudella, vanhuudella, suosiolla tai toimintateorioilla.

Oleelliset kysymykset kuuluvat:

• Kaikki mahdolliset vaihtoehdot huomioon ottaen… mikä on paras ratkaisu ongelmaan?
• Miten löydämme tämän ratkaisun yhdessä luotettavalla tavalla (ammattilaiset ja potilaat)?
• Miten ohjaamme koko terveysalaa niin, että se tuottaa mahdollisimman paljon terveyshyötyä?

Terveyden historiassa on kuitenkin tyypillistä uskontokuntaisuus (muut ovat väärässä) ja paternalismi (joten minä päätän puolestasi). Tämä ei tuota kaivattua yhteistä tietämystä parhaasta mahdollisesta hoidosta.

Noin vuodesta -10 000 (ennen ajanlasku alkua) lähtien ensimmmäiset terveysammattilaiset olivat luultavasti rituaalitanssijoita, yrttihoitajia, jäsenkorjaajia, pappeja, shamaaneja ja kätilöitä. Noin -3000 lähtien on maiintoja selvännäkijöistä ja kirurgeista. Lääkärin mallia on nähtävissä noin -500 kreikkalaisilla alueilla.

Hoitona on ajan saatossa käytetty melkein ihan mitä vain ja enemmän. Lähes kaikki on saattanut olla joko turhaa tai haitallista — tiedämme kuitenkin edelleen monista vanhoista hoidoista niukasti. Ja koska laadukas tutkimus on niin vähäistä, tämä epävarmuus tulee jatkumaan.

Lääketiede oli hyvin pitkään koulutetun rikkaan miehen aluetta, josta käsin muita terveystyöläisiä pidettiin moraalittomina tietämättöminä huijareina — puoskareina (myös aikalaisia kirurgeja ja kätilöjä). Tästä on aikaisia merkkejä esimerkiksi 1200-luvun Italiasta, jossa alettiin perustamaan yliopistoja Aristoteleen ja Galenin perinnölle kristinuskon pitkän valtakauden jälkeen.

No, lopullinen moraalinen tuomio tällekin yliopistoporukalle on tietysti erittäin karu. Väärästä ja tarpeettomasta tiedosta on valitettavasti vain haittaa.

3. Kehitä enemmän teknologiaa (oikeasti, paljon enemmän).

Merkittävimmät harppaukset tietämyksessä ja terveyden hoidossa ovat usein jonkin uuden tutkimus- tai hoitoteknologian ansiota. Tätä on vaikea korostaa liikaa.

Nykyteknologia on yllättävän vanhaa.

Monet kliiniset välineet keksittiin 1800-luvulla: stetoskooppi, laryngoskooppi, oftalmoskooppi, kuume- ja verenpainemittari. Erilaisten näytteiden, solujen ja mikrobien mikroskooppinen ja kemiallinen tutkiminen oli mahdollista luvun lopulla.

1900-luvun alussa keksittiin röntgenkuvaus ja sydänsähkökäyrä. 60- ja 70-luvulla tulivat dialyysi, kaikukuvaus, sydän-keuhkokone, tahdistin, TT-/MR-/PET-kuvaus ja lasikuituendoskopia.

Lääkkeiden tarina on sama. 60–80-luvuilla lääkeluetteloissa oli jo monet nykyään käytössä olevat valmisteet (tai ainakin valmisteryhmät).

• 1800-luvulla yleistyi erilaisten kasvivalmisteiden kemiallinen tutkiminen, mikä vauhditti synteettisten lääkkeiden valmistusta.
• 1900-luvun alussa luetteloissa oli esim. kiniini, morfiini, amyylinitraatti ja asetyylisalisyylihappo — kasveista esim. digitalis ja senna.
• 40-luvulla tulivat penisilliini ja streptomysiini (Flemingin kuuluisa homevahinko tapahtui jo 1928).
• 50-luvulla tulivat esim. kortisoni, litiumsuolat ja poliorokote.
• 80-luvulla kehitettiin fluoksetiini, ensimmäinen SSRI-lääke.

Uusista välineistä saatu hyöty näyttää vähentyneen, ja esimerkiksi antibioottiresistenssi, lääkkeiden päihdekäyttö ja monilääkitys ovat aiheuttaneet paljon ongelmia.

Kehityksessä on ollut pitkään valtava määrä uutta teknologiaa solu- ja geeniterapiasta tekoälysovelluksiin, mutta vain aika näyttää, koska nämä kantavat hedelmää. On kuitenkin selvää, että tarvitsemme paljon edistyneempää terveysteknologiaa massiivisen tautikuormamme lopulliseksi selättämiseksi.

4. Ole inhimillisempi (oikeasti, paljon enemmän).

Ihmisen toiminta on tunneperusteista. Tunteet vaikuttavat myös mieleen ja kehoon hyvin ratkaisevalla tavalla. Silti terveydenhuollossa ihmistä kohdellaan joskus ohjeita noudattava robottina. Ja tämähän ei yksinkertaisesti toimi vaan psykososiaalisten virheiden vuoksi monet ihmiset jäävät vaille parasta hoitoa.

Vuoden -500 jälkeen vaikuttaneet kreikkalaiset lääkärit olivat tunnettuja humaanista ajattelustaan. Hyväkäytöksinen, lukenut, humaani lääkäri oli tärkeä malli vielä esim. 1900-luvun alussa. Erityisesti Euroopassa tämä aiheutti jopa teknologiavastaisuutta. Potilaat pitivät aluksi kliinistä tutkimista tungettelevana. 60-luvulla yhteiskunta alkoi medikalisoitua ja vaatimukset hoitoa kohtaan kovenivat. Terveydenhuolto alkoi muuttua kylmään prosessimaiseen suuntaan — kysymys, kirjaus, mittaus, resepti, ulos, toista. Tämä jättää yhä useammat hämmentyneeseen, turhautuneeseen, epätyytyväiseen tilaan.

Inhimillisyyteen liittyvien ongelmien voidaan nähdä lisänneen myös vaihtoehtolääkinnän suosiota. Lääkärikunnan elitismi, toivottomuus, haitalliset hoidot ja myöhemmin teknologinen byrokraattisuus ovat aiheuttaneet historian saatossa monia vastaliikkeitä, joiden luonnollisuutta ja hengellisyyttä painottavat hoitotavat ovat usein peräisin Euroopan ja itämaisen lääkinnän historiasta. 1700-lukua on kutsuttu vaihtoehtolääkinnän kultakaudeksi, mutta raha- ja aikapanosten kannalta elämme sitä varmaankin nyt.

Tehokkaaseen terveyden hoitoon kuuluu läsnäolo, kuuntelu, keskustelu, yhteinen päätöksenteko, tukeminen, rohkaiseminen, motivointi ja kaikki vastaava vuorovaikutus, jonka pohjalta potilaalla on mahdollisuus luottaa, ymmärtää ongelma ja osallistua ongelman ratkaisemiseen voimaantuneella tavalla. Muuten ongelma jää usein ratkaisematta.