Hyötyä vai huuhaata? Vain reilu vertailu vahvistaa (8 kriteeriä)

Terveysväitteitä yritetään usein perustella sovittamalla yhteen monenkirjavia heikkoja perusteita. Totuus on valitettavasti se, että näihin tarinoihin voi harvoin luottaa.

Arvailun vaihtoehtona (ja päättäjänä) on laittaa hoito vedenpitävään kokeeseen — reiluun vertailuun. Reilussa vertailussa…

1. Hoito on oleellinen.

Eli välineiden, annosten ja annostelu- ja suoritustapojen tulee olla samoja kuin väitteissä esitetään. Jos hoitoja käytännössä yhdistellään, sitten oleelliset hoidot saattavat olla erilaisia yhdistelmähoitoja.

Hoito voi tarkoittaa aivan mitä tahansa. Kaikki toimintamallit ovat testattavissa. Mutta yleistettävyyden vuoksi se pitäisi olla harjoittelun kautta opittavissa. Vaikka yksinäinen taikuri saisikin jonkin vaikutuksen aikaan, tästä ei ole hirveästi hyötyä, jos hän ei paljasta temppujaan.

2. Hoitoa verrataan oleellisiin verrokkeihin.

Verrokit ovat yleensä vakiintuneita tai vaihtoehtoisia hoitoja, neutraaleja hoitoja tai plaseboja. (Hoito ja sen plasebo ovat samoja kaikilta muilta paitsi oleellisilta osilta — esim. leikkauksen plasebo jättää vain ratkaisevan vaiheen leikkauksesta tekemättä.)

Hoidon vaikutus on joka tapauksessa määriteltävä aina verrattuna johonkin. Usein hoidon vaikutuksella tarkoitetaan verrattuna plaseboon. Joskus taas verrataan siihen, ettei tehdä mitään eli koko muukin hoitokokemus puuttuu. Eli hoidon ja verrokin ero on se varsinainen hoito, jonka vaikutusta halutaan arvioida.

3. Väestö on oleellinen.

Hoidon vaikutus voi tietysti riippua jonkin verran siitä, kenelle sitä annetaan. Toisin sanoen, hoidolla ei ole vain yhtä keskimääräistä vaikutusta (esim. johonkin oireeseen) vaan monia eri suuruisia vaikutuksia riippuen väestön vaikutuksen muovaajista.

Terveysväite saattaa koskea yleistä väestöä, kuten kaikkia ihmisiä, jolloin vertailu tulisi myös suorittaa tässä yleisessä väestössä. Tai väite voi koskea hyvin rajattua väestöä, kuten jonkin tunnetun taudin osajoukkoa.

(Tilastomenetelmillä voi kyllä päästä lähelle totuutta, kun ollaan valmiita tekemään enemmän oletuksia. Tai suhteellinen vaikutus rajatussa ryhmässä voi olla sellaiseen todella osuva muillekin. Näistä enemmän tulevaisuudessa.)

4. Vasteet ovat oleellisia.

Tärkeitä vasteita ovat esim. kuoleman riski, vaikeat oireet ja tautitapahtumat ja erilaiset elämänlaadun peruspilarit. Kysymys täytyykin usein esittää hoidetuille itselleen: millä terveyden tekijöillä on sinulle eniten merkitystä?

Jos vertailussa ei seurata näitä vasteita, tiedollakaan ei ole kovin paljoa merkitystä.

5. Hoito ja sen vaikutukset ovat ainoat (keskimääräiset) erot vertailuryhmien välillä.

Eli hoito tai verrokki valitaan satunnaisesti ja kaikkia hoidettavia kohdellaan muuten samalla tavalla. Tämän varmistaminen vaatii käytännössä ryhmiinjaon salaamista ja yleensäkin kaikkien osanottajien sokkouttamista tarpeettomien tutkimusasioiden osalta.

Kun kaikkien osanottajien käsitys annetuista hoidoista on samankaltainen, heidän käyttäytymisensä pysyy myös samankaltaisena seurannan aikana.

6. Vertailu tehdään avoimesti ennakkosuunnitelman mukaisesti.

• Vertailun tekotapaa ei muutella jälkikäteen.
• Tietoa ei puutu liikaa.
• Kaikki kerätty tieto julkaistaan.

Nämä ovat varsin yleisiä kokeiden suunnitteluun, hallintaan ja julkaisuun liittyviä ongelmia.

7. Vaikutusten suuruus ja epävarmuus esitetään selkeällä numeerisella tavalla.

Usein muutama helppo suure ja luottamusvälit riittävät vaikutuksen suuruuden ymmärtämiseksi.

Tulosten tulkintaan liittyy monia sudenkuoppia. Sanalliset kuvaukset ovat usein harhaanjohtavia. Suhdeluvut, p-arvot, keskiarvot, osaryhmätulokset ja minitutkimukset aiheuttavat helposti päänvaivaa.

8. Kaikki oleelliset vertailut otetaan huomioon.

Kaikki oleelliset vertailut kerätään ja arvioidaan järjestelmällisesti ja tuloksista tehdään yhteenveto. Määrä ja laatu otetaan tulkinnassa huomioon. Tässä vaiheessa selvitellään myös tehtyjen oletusten uskottavuutta.

Kliniset kokeet ovat luotettavia vain parhaimmillaan!